Hannu Kotimäki näkee pintakäsittelyssä tulevaisuuden

Hannu Kotimäki näkee pintakäsittelyssä tulevaisuuden

13.11.2018

Hannu Kotimäki aloitti Polttovärin toimitusjohtajana 19.12.2017. Kotimäellä on 20 vuoden kokemus hitsatuista ohutlevyrakenteista. Edellisissä työpaikoissaan hän toimi muun muassa pintakäsittelyn ostajana ja Polttoväri tuli hänelle tutuksi ostajan roolissa.

Kotimäki on myös yksi Muvon Oy:n pääomistajista. Yritys osti Polttovärin joulukuussa 2017.

– Toimitusjohtajaksi ryhtyminen tuntui oikealta ja luonnolliselta, sillä tunsin talon ja sen toimintatavat jo entuudestaan, Kotimäki kertoo.

Uteliaisuus vei uusiin työtehtäviin

Kotimäen mukaan aiemmasta työkokemuksesta on paljon hyötyä pintakäsittelyssä, sillä kokemus auttaa hahmottamaan, miten kappale kannattaa käsitellä. Kotimäki on aiemmin ollut esimies- ja asiantuntijatehtävissä erityisesti hitsattujen rakenteiden parissa ja häneltä löytyy muun muassa IWI-pätevyys.

Koska ostajana toimiminen on ollut yksi osa Kotimäen työtä, hän ymmärtää myös ostajan näkökulman siitä, mikä on hyvä yhdistelmä hinnassa, laadussa ja palvelussa.

– Olen aina ollut utelias luonne ja halunnut tietää kaikesta. Halusin Polttovärin toimitusjohtajaksi, koska minulla on tarve haastaa itseäni ja ottaa kokonaisvastuuta yrityksen liiketoiminnasta.

Pintakäsittelyiden rooli kasvaa

Pintakäsittely on keskeinen osa monien tuotteiden valmistusprosessia, ja se kiehtoo Kotimäkeä. Viime vuosina vaatimukset ovat kasvaneet koko pintakäsittelyn osalta.

– Niin korroosiokestävyyden, ympäristönäkökulman kuin visuaalisuudenkin merkitys korostuu koko ajan. Meillä on hyvä laatutaso nykyisellään, ja aiomme sitä työtä jatkamalla parantaa laatuamme koko ajan. Erityisesti monipuoliset esikäsittelyprosessit antavat meille hyvät edellytykset tavoitteiden saavuttamiseksi.

Työ ja jalkapallo ovat joukkuepelejä

Kotimäki kiittelee ammattitaitoista ja ahkeraa työyhteisöä. Huumori kukkii, mutta töitä tehdään tosissaan.

–Valmiudet muutoksille ovat olleet hyvät alusta alkaen, sillä työntekijöillä on asenne kohdillaan. Jokainen on oma persoonansa ja olisi tylsää, jos olisimme kaikki samanlaisia.

Vaikka päivät venyvät välillä pitkiksi, Kotimäen perhe on ollut ymmärtäväinen. Hänellä on kolme tytärtä, jotka pelaavat jalkapalloa. Kotimäki haluaa vaikuttaa heidän harrastusmahdollisuuksiinsa parhaansa mukaan.

– Olen järjestäjänä Winter Cupissa ja turnaukseen osallistuu 700 tyttöjalkapalloilijaa joka vuosi. Haluan olla mukana edistämässä tyttöjen mahdollisuuksia lajin harrastamiseen ja antaa positiivisia kokemuksia yhdessä tekemisestä. On myös hienoa nähdä, että moni turnauksessa pelanneista on päässyt maajoukkueeseen.

Jalkapallojoukkue on Kotimäen mukaan kuin työyhteisö. Positiivisilla kokemuksilla saavutetaan yhdessä enemmän.