Polttovärillä 2020 oli yhdessä tekemisen vuosi

Polttovärillä 2020 oli yhdessä tekemisen vuosi

14.12.2020

Polttovärin vuosi on sujunut hyvin. Henkilökunta on pysynyt terveenä ja töissä. Vuosi on toki ollut täynnä yllätyksiä ja uudenlaisia haasteita, mutta epävarman ilmapiirin ei ole annettu lannistaa. Päinvastoin, yritys valmistautuu parempaan huomiseen. Tekemistä ohjaa uudenlainen yhdessä tekemisen meininki.

ꟷ Tämä vuosi on selvästi kasvattanut yhteishenkeä. Todellinen kuunteleminen ja toisesta välittäminen on lisääntynyt niin meidän henkilökunnan, toimittajien kuin asiakkaidenkin välillä. Nyt vallitsee kollektiivinen ymmärrys siitä, että toisistamme huolehtien ja yhdessä tekemällä päästään parhaiten eteenpäin, Polttovärin toimitusjohtaja Hannu Kotimäki summaa.

Yrityksen tärkein voimavara ovat ihmiset

Viime vuoden tapaan tänä vuonna on panostettu henkilökunnan kouluttamiseen. Osaamisen kehittäminen on erityisen tärkeää nyt, sillä se valmistaa yritystä tulevaisuuteen. Kun yleinen taloustilanne lähtee taas nousuun, Polttoväri on valmiina vastaamaan kasvavaan tarpeeseen.

ꟷ Henkilöstö on yrityksen tärkein voimavara. Haluamme pitää huolta ihmisistä, jotka meillä työskentelevät. Olemme kehittäneet osaamistamme ja tehneet hiljaisina hetkinä asioita varastoon, jotta ensi vuonna ollaan lähtökuopissa valmiina menemään vauhdilla eteenpäin.

Innolla kohti tulevaa vuotta

Tulevaisuuden ennustaminen on haastavaa, mutta Polttovärillä nähdään, että käänne positiivisempaan on tapahtumassa. Tilauskannassa ja tarjouskyselyissä näkyy jo, että yritykset ovat oppineet elämään uudessa tilanteessa ja kehittämään toimintaansa sen mukaan.

ꟷ Tilanteet vaihtelevat nyt nopeasti, joten kysyntää on vaikea ennustaa. Tilauksissa tulee piikkejä ja hiljaisia hetkiä, joten tuotannon resurssien optimoiminen vaatii joustavuutta. On järkevää lähteä hakemaan sitä automatisoimalla tuotantoa.

Polttoväri onkin investoinut maalausrobotteihin, joiden avulla toimintaan saadaan paitsi joustavuutta, myös uudenlaista tehokkuutta. Investointi mahdollistaa toiminnan kehittämisen ja kasvattamisen nykyisillä henkilöstöresursseilla. Se on ensiaskel kohti laajempaa automaatiota, jonka avulla asiakkaiden monitasoisiin tarpeisiin voidaan löytää entistä monipuolisempia pinnoitusratkaisuja.

Lue maalausroboteista lisää täältä!